perjantai 19. lokakuuta 2012

Tiia & Kleiner 1v7kk ♥ (+ kouluvääntöä)

Herranjumala miten nopeasti aika onkaan kulunut!! Tuntuu että vastahan Jerryn kanssa aloitimme treenaamaan ja kisaamaan todenteolla, mutta huomenna tästä on tullut kuluneeksi jo 1v7kk! ♥ Tähän aikaan on mahtunut niin iloa, surua, verta, hikeä, tuskaa, kyyneleitä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta kaikesta ollaan selvitty! (':

Aika Jerryn kanssa on ollut ihan mahtavaa. Olen itsekkin kehittynyt, niin henkisesti kuin myös ratsastajana. Tämän ponin kanssa ollaan tarvittu kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja, joita minulla ei aina ole ollut. Ajanmyötä olen oppinut kantapään kautta ettei hermostuminen auta.

Tämän ajan aikana olen saanut myös kuulla monesta paikasta niin hyviä kuin negatiivisiakin kommentteja minusta ja Jerrystä. Negatiiviasia kommentteja ymv. on välillä ollut vaikea sulattaa, mutta on aina yhtä ihana kuulla ihmisiltä kannustavia kommentteja ja kehotuksia jatkamaan kaikesta yli (:

En tiedä yhtään vielä kauan minun ja Jerryn yhteinen matkamme jatkuu, mutta aika näyttää. Jerrystä aion todellakin pitää kiinni niin kauan kuin suinkin mahdollista! Jerry tulee olemaan mulle aina se kaikista tärkein ja rakkain poni, tapahtu mitä tapahtu!!

That's why I smile (': ♥
 
Mutta siirrytäämpäs nyt sitten muihin höpinöihin. Olin siis eilen Jerryllä koulutunnilla. Tunnilla me tehtiin aluksi avotaivutusta, joka onnistui itseasiassa aika kivasti, kun ensin itse tajusin miten siltä ponilta sitä tulee pyytää :) Sitten alettiinkin tekemään käynnissä etu- ja takaosa käännöksiä, ja nyt täytyy sanoa että mua on huijattu :o

Luulin ennen et ne on hirmu vaikeita tehä ja tosi monimutkasii, ku mulle on ne ennen opetettu tosi monimutkasesti mut siis ne molemmat saaki tehtyy pelkästään ohjista kääntämällä ilman pohkeita. No tehtiin näitä sit se joku puol tuntii jonka jälkee otettiin takaosakäännöksest parit laukannostot, muttei myö nyt liiemmin laukkailtu kuitenkaan.

Tää tunti otettiin aika rauhallisesti, vaikka tosin onnistuinhan minä putoamaankin, taas :'D No siis menin yhdessä vaiheessa ilman jalustimia, sitten siinä laukassa poni pukitti muutaman kerran ja lensin kaulalle josta sitten vauhdin hidastettua tipahdin kun nauratti niin paljon. Mua ei oo vaa luotu pysymää hevosen selässä :D

Mutta siis poni oli täl tunnil ihan super, kuten aina ;) Se teki tooosi upeet taka- ja etuosa käännökset jne. En vois todellakaan olla yhtään ylpeempi :')) ♥ Välillä poni kulki myös tosi rentona ja haki itseää eteenalas. Laurakin vaa sano: Huomaatsä Tiia miten rento ponis on? Hakee ihan kunnol itseää eteealas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti