maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden vikat kisat!

Tänään oli siis kiviharjussa ihan pienet Haroitusestekisat, joissa kisasimme Jerryn kanssa luokat 40 ja 60cm.
Palataas kuitenkin aamuun. Mentiin Nean kanssa tallille suunnilleen puolen yhdeksän aikoihin ja autettiin Jenniä siivoomaan pari karsinaa, jonka jälkeen loimitettiin yksärit ja vietiin ne ulos. Tulipa tänään myös koettua se kuinka mielenkiintoista on, kun reilusti minua korkeampi hevonen hyppää pystyyn siinä vierellä. Kummallekkaan ei käynyt mitään ja muuten tämä hevonen kävi oikein nätisti :)

Sitten mentiinkin putsaamaan poniemme varusteet. Itse olin laiska ja jaksoin pestä vain satula, suitset olikin pesty reilu vk sitten niin niitä en jaksanut pestä :D Eipä aikaakaan kun kävin hakemassa Jerryn sisälle ja hoidin sen sitten siinä suht perusteellisesti. En letitettylt mitään ihmeempiä, otsaharja sykerölle jotta se pysyy korvahupun alla ja häntään kalanruoto tai mikä se nyt ikinä onkaan :D

Sitten ku poni oli hoidettu nii kävin hetken akaa katselemassa ristikko luokkaa, jonka jälkeen omalle ponille varusteet päälle ja selkään. Ensin oli radan kävely, mutta siinä ei kauaa mennyt koska radassa oli niinkin monta estettä kuin 7. Ratsa oli ihan helppo ja sen muisti helposti.

Seuraavaksi mentiin verkkaamaan. Verkassa poni toimi ihan tyädellisesti, oli pohkeen edessä ja energinen, niinkuin pitääkin, mutta kuunteli silti minua koko ajan :) Verkasta mulla ei oo oikei kummankaan luokan kohdalla mitään kerrottavaa, koska poni meni tosi hyvin. Kuunteli eikä sikaillu ihmeempiä.

40cm rata saatiin puhtaasti läpi ja mentiin vielä aika kovaakin. Tyylipuhdas tämä rata ei ollut, menin tyrkkäämään ponia iiihan liikaa jonka takia vedettiin aika monta estettä ihan pohjaan, mutta pikkuset esteet ni päästiin helposti yli. Pari vikaa estettä menin sitten ilman jalustimia, kun en niitä radalla jaksanut enää jalkaan yrittää saada. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen vaikkei meno ollutkaan kauneinta katseltavaa. Lopullinen sijoituksemme olikin 3/7 :)! Aikaa voittajaan meillä oli vähän päälle sekunti (voittajan aika 39,35|| meidän aika 40,38) ja toiseksi sijoittuneeseen meillä oli eroa vain 0,20sekuntia, joten todella tiukkaa ainakin oli :)

60cm ei sitten enää mennytkään niin hyvin. Pakko myöntää mutta en oikeasti osaa sanoa yhtään, mikä ponille tuli. Ekat 3 estettä se meni ilman mitään, hyppäsi hyvin ja varmasti, enkä omasta mielestäni ollut edes jälessä hypyissä tai mitään, mutta neloselle se vain teki stopit ja kiellettiin sillä sitten ulos. Laukka sille esteelle tullessa tuntui hyvältä, mutta voi olla että nojauduin aavistuksen eteenpäin ja siksi poni kielsi. Nämä on kuitenkin semmoisia asioita, mistä ei välttämättä ikinä ota selvää, se vain tapahtui.. Hyvillä mielin kuitenkin hypättiin tämäkin rata loppuun asti :)!

Tähän on oikein hyvä lopettaa tämän vuoden kisailut, sekä talleilut. Tämän ansiosta sain taas rutkasti energiaa jaksaa ensi vuodelle, mutta vaikka minulle ollaan jo kuinka puhuttu hevoseen siirtymisestä, niin tota ponia en vaihta yhtään mihinkään ♥ Niin kauan kun sillä pystyn kisaamaan, niin minähän kisaan! ;)

Katsokaahan myös postauksen lopussa oleva videopostaus/kooste, mitennyt ikinä sen haluattekaan sanoa. ;)

Kuvista kiitokset Sanna T. ja Linda L.!













Videoiden kuvauksesta kiitokset Sanna T.!




Parhaat hetket 2012! ♥ (kuvapostaus)

Halusin tähän vuoden loppuun vielä toteuttaa kuvapostauksen, johon laitan parhaimmat ja mieleenpainuneimmat hetket kuluneelta vuodelta ja yritän hiukan perustella miksi juuri valitsin sen kuvan hetken tähän postaukseen :) Yritän pitää kuvat suunnilleen aika järjestyksessä, mutta suuriakin hyppäyksiä on todennäköisesti luvassa..

Ensimmäinen sijoitus tältä kaudelta seurakisoissa. Jerry tykitti koko radan (':

Harjotuskisoissa 75%'lla yllettiin 2. sijaan, ylpeämpi en ois voinu olla!

Toka kerta gramaaneilla. Ei ollu ehkä näteintä menoa, mutta poni työskenteli. Hyvä fiilis jäi!

Henkisesti kasvattaneet kisat. Olin ylpee ponii, tilaanteen huomioiden.

Maastakäsin työskentelyä toukokuussa. Ja Jerry teki kaiken niinkuin pyysin ja seurasi kuin koira (':

Samalta pävältä kuin edellinenkin. Tämä kuva nostattaa kyllä tunteet pintaan,
kun miettii tuota ko. päivää..

Parhaiten menny Tolmusen valkka ikinä! Saatiin tosi paljon kehuja (:

Samasta valkasta kuin edellinenkin kuva :) 

Eka kenttäestunti keväällä! Ja mun tosi kivalta näyttävä kevytistunta (':

Molempien eka maastoestetunti :)

Eka kerta yhdessä vettä ravaamassa.

Onnistunut estetunti heinäkuulta, fiilis oli katossa tän tunnin jälkee!

Samaa luokkaa kuin edellinenkin ;)

Kesällä treenaamisen ansiosta nähtiin pientä matampaan muotoon hakeutumista...

... rentona kulkemista ...

... ajoittain jopa näin. 

Suustakin alkoi pikkuhiljaa löytyä rentoutta :)

Ja laukannostotkaan eivät ole pitkään aikaan tuottanet minkään näköistä ongelmaa :)!

Syksyn kisojen eka ruusuke!

Olo oli enemmän ku voittajilla, vaikka ooltiinkin vasta 3. :')

Yhdet koulukisat syksyltä, menestystä ei tullut...

... mutta erittäin hyvä fiilis kylläkin!

Kunnon edustuskuva, eiku mitä :D

Vuoden ekat ja vikat hankilaukat :3

Hienoin ♥
Harjotuskisat 3/7 (::

Loppuun vielä muutama täysin pakollinen söpöily kuva, jotka on kyllä jo useampaankin otteeseen nähty täällä blogissakin ;)









Koko vuosi Jerryn kanssa on ollu niin antoisa ja opettavainen etten vaihtaisi meidän yhteisiä hetkiä yhtään mihinkään ♥ Päivä päivältä, hetki hetkeltä, kuukausi kuukaudelta opin yhä enemmän ja enemmän ymmärtämään tota ponia ja sen sielun elämää.

Meilläkin on Jerryn kanssa ollu vaikeutemme, mutta yhteisen sävelen löytyessä palat vain loksahtivat paikoilleen ja tässä sitä ollaan. Toivon että saan viettää vielä monta hetkee tämä mahtava poni vierelläni! ♥

Kiitos Jerry!

maanantai 24. joulukuuta 2012

HYVÄÄ JOULUA ♥ (varustepostaus)



Kuten otsikko jo kertookin, nyt olisi sen kauan lupailemani varustepostauksen aika! Ajattelin tehä tän nyt tänne blogiin ns. joululahjana, toivottavasti idea miellyttää :)

Postaus ei onnistunut ihan haluamallani tavalla, ääneni pätkii ja muuttuu jatkuvasti ja sekoilin usein myös sanoissa, jonka takia videosta löytyy ihmeellisesti pätkittyjä kohtia. Toivon todella että video miellyttää ja että saatte puheestani selvää :) Jos on kysyttävää, niin kysykää vastaan oikein mielelläni.

Pahoitteluni vielä että Jerryn kiviharjussa olevat tavarat eivät mahtuneet tähän, mutta niistä tulossa siis vielä erillinen varustepostaus, jonka linkittelen tänne blogiinkin ja lisäksi tämän varustepostauksen kuvaukseen. :)

Pidemmittä löpinöittä päästän teidät katsomaan varustepostaustani! Toivoittavasti näky on edes hieman siedettävää.


Ja loppuun haluan vielä toivottaa teille kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua! Blogini pitää nyt hiljaiseloa joulun yli, mutta lupaan palailla tänne vielä tämän vuoden puolella :)!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lauantai 22.12.2012 ♥

Myä ja mein turboponit ;)♥
Eilen oli siis tallilla paras tallipäivä aikoihin! Kiitos Hennille ja muille tositosi kivasta seurasta! :)

Olin siis eilen koulutunnilla, jolla mentiin ensin maneesissa ja lopputunniksi päästiinkin peltoilemaan! Ensin verkkailtiin siis maneesissa normaalisti ravissa ja laukassa. Tehtiin avotaivutusta pitkille sivuille ja päätyyn pääty-ympyrät, sekä ravissa että laukassa.

Ravissa Jerry toimi kivasti. Teki kivat avotaivutukset pienten erimielisyyksien jälkeen. Ravissa haki jo ajoittain aika kivastikkin alas itseään. Ravailin välillä hitusen pidemmällä ohjalla jotta poni pitäisi päätään alhaalla ja siitä sitten pikku hiljaa lyhensin ohjaa ja välillä se pää hetken pysyikin alhaalla.

Laukassa sama homma. Annoin ponin hetken laukkailla pidemmällä ohjalle, mutta siitä ei oikein tullut mitää kun poni vain painoi päätä alas ja lähti hirmu lujaa laukkaa :D Otin siis ohjat kunnolla käteen ja aloin työstämään laukasta lyhyttä, terävää, mutta hyvin eteenpäin pyrkivää ja kyllä tää onnistuikin tosi kivasti :) Ja ihme kyllä alusta alkaen poni otti takajalat kunnolla mukaan!!

Laukkojen jälkeen siirryttiinkin sitten pellolle päin! :) Jerry oli ihan innoissaa jo heti ku lähettii kävelee sinne päin. Pelolle ku päästii ni ei aikaakaa ku Jerry oli jo kipittäny edellä menneestä Zepestä ohi. Jerryn ravi oli ihan hölmön tuntuista istua, kun se ravasi niin isolla askeleella, mutta kivaa ponilla kyllä oli :D

Melkein heti otettiin jo muutama askel laukkaa mutta siirsin sitten takaisin raviin, ravia ei kuitenkaan yli kierrosta kestänyt kun Jerry taas innostui laukkaamaan ja annoinkin sen laukata, samalla saatiin myös lupa opettajalta että kaikki halukkaat saivat laukata. Ainoastaan minä ja Henni laukkasimme. Kaikki sujui hyvin, kunnes lumen alta paljastuikin jäätä ja Henni ja Lady menivät nurin. Kummallekkaan ei käynyt yhtään mitään! :)

Sitten vielä hetki laukkaa, jonka jälkeen takaisin maneesiin ja sieltä talliin. Oli kyllä ihan paras tunti ja tallipäivä aikoihin! Pakko päästä vielä joku viikonloppu uudelleen! :)

Pahoittelut videon heiluvuudesta ja kuvien laadusta.



Hankilaukkaa <3



Myö neljä :'D